Godly Play on Montessori-pedagogiikkaan perustuva uskontokasvatusmetodi joka korostaa oppimista leikin kautta useilla eri tasoilla. Menetelmästä käytetään meillä myös nimitystä Suuri leikki. Amerikkalainen Jerome Berryman opiskeli 1970-luvulla montessori-pedagogiikkaa Italiassa ja alkoi soveltaa sitä uskonnonpedagogiikkaan. Godly Play on laajalti huomiota niittänyt kerrontametodi, sillä se on ensimmäisiä myös akateemisesti tutkittuja ja kehitettyjä käytännön työkaluja.
Kerrottavia tarinoita on kolmenlaisia: vertauksia, pyhiä kertomuksia ja liturgisia kertomuksia. Vertausten materiaaleja säilytetään kultaisessa laatikossa, ne ovat aarteita, jotka avataan pikkuhiljaa. Pyhiä kertomuksia ovat mm. kertomukset luomisesta ja Raamatun kantaisistä. Liturgiset kertomukset sisältävät kristinuskon keskeiset opit ja niissä kerrotaan mm. kasteesta, ehtoollisesta ja adventista. Monipuolinen ja virikkeellinen oppimisympäristö tukee sitä, että lapsi voi muodostaa ajatusyhteyden itsensä, tarinan ja eri materiaalien välille.
Godly Play on selkeä ja helposti opittava menetelmä. Kokonainen Godly Play -tuokio rakentuu viidestä osasta: valmistautuminen, kertomus ja sen ihmettely, reagointityöskentely, juhla ja lähteminen. Tarinaan valmistautuminen aloitetaan jo huoneeseen tultaessa ja asetuttaessa lattialle piiriin istumaan. Kertomuksen kuuntelemiseen tarvitaan mukava kuunteluasento ja rauhallinen tunnelma. Kertoja tuo tarvittavan materiaalin piiriin ja antaa mallin esineiden arvokkaasta käsittelystä.
Varsinaista kerrontaa varten on olemassa yksityiskohtaiset käsikirjoitukset, joita on testattu paljon ja joiden kieli on pelkistettyä. Raamatun kertomus on hyvin lähellä alkuperäistä tekstiä. Sanattomalla viestinnällä, hiljaisuudella ja tietyillä toistuvilla eleillä on tärkeä osa kerronnassa. Joidenkin tarinoiden materiaalit esitetään lapsille kysellen mikä kukin materiaali voisi olla. Olennaista on se, että arvauksiin ei reagoida sanomalla mikä on oikein tai väärin.
Tarinaa ei kerrota kokemushenkilön näkökulmasta vaan yleisenä meditatiivisena kertomuksena johon jokainen löytää oman näkökulmansa. Kertoja luo puitteet mutta väistää sitten pois tieltä ja antaa kuuntelijoiden kohdata Jumalan ja tarinan sanoman "ihan itse".
Avainasioita Godly Playssä ovat kertomusten lopussa esitettävät "ihmettelykysymykset" esim.
- Mistä tässä kertomuksessa pidit eniten?
- Mikä mahtaa olla kertomuksen tärkein kohta/asia?
- Missäköhän sinä olet tässä kertomuksessa?
- Voisiko tästä kertomuksesta jättää jotakin pois niin että meillä silti olisi kaikki, mitä kertomukseen tarvitsemme?
Kertoja kutsuu kuulijoita miettimään kertomuksen sisältöä ja vastaamaan siihen omalla tavallaan. Kukin voi vastata jos haluaa. Kertoja ei yritä saada"oikeita" vastauksia eikä yritä opettaa mitä kertomus "oikeasti" tarkoittaa. Pääasia on, että kysymys herättää ajatuksia ja kuljettaa tarinaa.
Jokaisella kuulijalla ja kokijalla on oma näkökulmansa, jota hän voi työstää jatkotyöskentelyssä. Ohjaaja ei siis ohjeista yhteen tehtävään vaan tarjolla on useita mahdollisuuksia. Tarinan voi kertoa uudelleen omana versiona tai sitä voi tarkastella esim. pelien, kirjojen, karttojen, palapelien ja piirtämisen avulla.
Godly Play -pyhäkouluhetki päättyy symboliseen juhla-ateriaan (esim. mehua ja keksi), rukoukseen ja siunaukseen lasten lähtiessä kotiin.
Godly Play alkoi pienten lasten uskontokasvatusmetodina, mutta se toimii yhtä hyvin muissakin ikäryhmissä, koska se antaa mahdollisuuden kohdata kuulija avoimesti sellaisena kuin hän on juuri sillä hetkellä. Godly Playssä onnistuminen ei riipu lähtötiedon tasosta vaan henkilökohtaisesta osallistumisesta; se ei tarjoile valmiita ratkaisuja vaan mahdollisuuden omaan löytämiseen ja oivaltamiseen.
Johanna Kaarto-Wallin
Lähteet:
Berryman Jerome: Godly Play - an imaginative approach to religious education.
Berryman Jerome: The complete guide to Godly Play 1-5
Berryman Jerome: Children and mature spirituality (esitelmä Leikkivä kirkko -seminaarissa 2005)
Luodeslampi Juha: Esitelmä Godly Playstä www.seurakuntaopisto.fi/upi
Hilska/Kallioniemi/Luodeslampi toim.: Uskontokasvatus monikulttuurisessa maailmassa
Nevalainen Sari: Ennakkoesittely Godly Playstä uskonnonopettajien koulutukseen
Nye Rebecca: What is Godly Play www.godlyplay.org.uk
Nye Rebecca: Godly Play: reaching new depths
www.faith-at-home.com/godly-play.html